Geryssä on viime aikoina tapahtunut paljon. Uusia hankkeita on käynnistynyt, työntekijöiden määrä on kasvanut ja joukkoomme on liittynyt myös uusi toiminnanjohtaja, Virpi Kemi. Samalla asiantuntijatiimimme on vahvistunut monipuolisella osaamisella ravitsemustieteen, liikuntatieteen, terveydenhuollon, opetuksen, viestinnän ja käytännön ohjaustyön parissa. Tämä antaa meille aiempaa paremmat mahdollisuudet tehdä näkyväksi sitä, miten monella tavalla ravitsemus liittyy ikääntyneiden terveyteen, toimintakykyyn ja osallisuuteen.
Hankkeissamme eletään vilkasta aikaa. Voimaa ruuasta -toiminnan lisäksi meillä on meneillään kaksi muuta hanketta: Kymen kompassi ja Ruokaillaan yhdessä. Voimaa ruuasta -toiminnassa jatketaan ikääntyneiden ravitsemuksen ja toimintakyvyn tukemista käytännönläheisesti. Kymen Kompassi -hankkeessa kehitetään ryhmämuotoista elintapaohjausta, jossa ravitsemuksen rinnalla huomioidaan muun muassa liikkuminen, uni, mieliala ja kognitiivinen harjoittelu FINGER-mallin mukaisesti. Ruokaillaan yhdessä -hankkeessa puolestaan korostuvat yhteinen ruokailu, kohtaaminen ja hyvinvoinnin vahvistaminen ruokailun ympärillä.
Syksyllä järjestämme monia tapahtumia niin livenä, kuin etänäkin. Ajankohtaiset tapahtumat löydät tapahtumakalenteristamme: https://www.gery.fi/toiminta/tapahtumakalenteri//. Maksuttomat Voimaa ruuasta –webinaarit jatkuvat ja syyskuun webinaarin aiheena on suun terveys ja vierailevana luennoitsijana on Rauni Pantti Helsingin kaupungilta. Pääset lukemaan lisää webinaareistamme täältä: https://www.gery.fi/hankkeet/voimaaruuasta/voimaa-ruuasta-webinaarit
Ravitsemusfoorumi 2026 järjestetään virtuaalisena torstaina 24.9.2026 klo 9–16. Päivän aikana on luvassa alan huippuasiantuntijoiden luentoja, tuoreinta tutkimustietoa sekä käytännön näkökulmia ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen ravitsemuksen keinoin. Voit lukea lisää sekä ilmoittautua mukaan täältä: https://www.gery.fi/koulutus/ravitsemusfoorumi/.
Geryn arjessa yhdistyvät tällä hetkellä monet ajankohtaiset teemat: ikääntyneiden ravitsemuksen ja toimintakyvyn tukeminen, yhdessä tekeminen ja ideointi sekä tiedon vieminen käytäntöön. Kohtaamisilla ja osallistamisella on tärkeä rooli työssämme, jotta tieto ja tuki tavoittaa ihmiset ja vastaa heidän tarpeisiinsa. Näiden teemojen äärellä jatkamme työtä toiminnassamme.
Toivottavasti näemme blogin puolella jatkossakin!
Kategoriat: Ravitsemus
Kommentoi ensimmäisenä
Kirjoita kommentti