0

Slushissa innovaatioita myös senioreille

Päätimme Geryssä jokin aika sitten hieman epäröiden osallistua Slushiin, joka on suuri kansainvälinen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma messukeskuksessa. Se järjestetään vuosittain Helsingissä marras-joulukuussa, josta nimi Slush myös juontaa juurensa (slush = loska, lumisohjo).

Ennakkoon ajattelin, että siellä on esillä enimmäkseen nuorille suunnattua teknologiaa, jota nuoret nörtit esittelevät. No, myönnän, olin ennakkoluuloinen ja tilaisuus oli aivan muuta: innostava, uutta etsivä, verkostoituva ja myös ikääntyminen ja seniorit mainittiin.

Jo tapahtuman tila oli sellainen, että se olisi riittänyt elämykseksi. Vähän hämyinen tunnelma, laservalot, isot skriinit, hyvin suunniteltu äänimaailma ja salainen puutarha (secret garden) vesilähteineen hämmästyttivät. Onko se todella sama messukeskus, jossa on tavallisesti kirkkaat valot ja kovaääniset kuulutukset. Koko päivän ihastelin upeaa toteutusta, jonka vuoksi en väsynyt tai ylivirittynyt lainkaan.

Ennen tapahtumaa oli mahdollisuus lähettää Slushin sivuston kautta tapaamispyyntö kiinnostavalle kumppanille puolen tunnin keskustelua varten. Geryn toiminta koettiin myös kiinnostavana ja saimme tapaamispyyntöjä meille tuntemattomilta toimijoilta. Sopivilla hakusanoilla oli mahdollista rajata tuhansista osallistujista itselle kiinnostavimmat.  

Etukäteen varatut tapaamiset aiheuttivat hieman päänvaivaa. Slushin sivuilla oli varauskalenteri, mutta muutokset eivät aina näkyneet tai kahden henkilön ilmoittaminen tapaamiseen ei onnistunut. Pienen säätämisen jälkeen pääsimme tapamaan kaikkia, joita suunnittelimme tai jotka olivat pyytäneet meiltä tapaamista.

Tapasimme mm. italialaisen hoivakoteihin liiketunnistimia suunnittelevan insinöörin. Heti aluksi hän kertoi, että eipä meitä ole Slushissa montaa, jotka ovat kiinnostuneita ikääntymisestä, vaikka se on megatrendi Euroopassa ja muualla maailmassa. Keskustelimme hoivakodeista Italiassa ja Suomessa. Samoja haasteita tunnistettiin ja myös samanlaisia toimintatapoja. Arviointiin kehitetty RAI (Resident Assessment Instrument) oli molemmille tuttu. Hoivakotien asukkaiden ravitsemuksen arviointi kiinnosti italialaista insinööriä, mutta hoitajien ajan varaaminen asian selvittämiseen arvelutti. Toivoimme molemmat, että joku innostuisi kehittämään sovellusta, jossa ravinnonsaannin arviointi toteutuisi nopeasti ja tarkasti.

Ruokaan ja ravitsemukseen liittyviä palveluita, jotka sopivat ikääntyneille, oli tapahtumassa jonkin verran esillä. Amerikkalainen mies esitteli yhdellä Slushin lavoista innovaatiota, jossa teknologian avulla saadaan tietoa kotona asuvan ikäihmisen liikkeistä ja mahdollisista kaatumisista. Ei mitään uutta ja mullistavaa siis. Kysyin mieheltä, onko laitteeseen yhdistetty ravitsemusta tai ruokaan ja syömiseen liittyviä osia. Hänen vastauksena oli, ettei ollut suunniteltu. Tätä puolta teknologiassa saamme siis vielä odottaa. Ehkä jo ensi vuonna näemme jotain uutta myös tällä saralla.  

Kategoriat: tapahtuma

Kommentoi ensimmäisenä

Kirjoita kommentti