Tiedote: Jaettu ateriahetki maistuu senioreille

6.9.2017

Yhdessä syöminen tai ateriakuvan jakaminen kannustaa hyviin ruokavalintoihin sekä kotona että palvelutalossa.

Eläköityminen ja uusi elämäntilanne antaa mahdollisuuden keskittyä omaan napaan ja hyvinvointiin. Teknologia voi tarjota kimmokkeen hyville muutoksille.

-    Älypuhelimella toteutettu ravitsemusohjaus innostaa myös ikääntyviä. Puhelimen käyttäminen omien annosten kuvaamiseen, kuvien jakaminen sekä muiden ruokakuvien kommentointi motivoivat ja laskevat kynnystä tutustua uuteen teknologiaan. Alkuun seniorit tarvitsevat kannustusta ja teknistä tukea mutta iloitsevat oppimisesta ja asenteet teknologiaa ja laitteita kohtaan muuttuvat myönteisemmäksi, kertoo kokemuksistaan ETyo, terveydenhoitaja Heli Salmenius-Suominen, joka on antanut ikääntyneille ravitsemusohjausta Muutos Lautasella -ryhmissä älypuhelinsovelluksen avulla.


Ohjauksen tarkoituksena on löytää syömisen iloa ja tehdä terveyttä edistäviä muutoksia omalla lautasella. Virtuaalinen ryhmäohjaus mahdollistaa myös vertaistuen.

-    Kun ikääntyessä ruokahalu ja energian kulutus pienenevät, hyötyy moni ikääntynyt ravitsemusohjauksesta. Riittävä ja laadukas proteiinin saanti sekä kasvisten käyttö kuidun ja vitamiinien lähteenä ovat asioita, jotka edistävät aivoterveyttä, toimintakykyä ja nopeuttavat sairauksista toipumista.

Kodinomaisuus lisää nautintoa

Palvelutaloissa yhdessä syöminen lisää ikääntyneiden ravinnonsaantia vaikka muisti tekisi tepposia tai aistien toiminta olisi heikentynyt. ETT, dosentti Merja Suominen kannustaa ikääntyneitä hoivaavia tekemään ruokailutilanteesta mahdollisimman kodinomaisen ja istumaan yhdessä ruokailun ajan.

-    Ruokailussa tulisikin kiinnittää huomio moniin yksilöllisiin näkökulmiin ruokailupaikasta ja sen huonekaluista äänimaailmaan, tuoksuihin, valaistukseen ja lämpötilaan. Ruokailuun vaikuttaa esillä olevat ruuat, annoskoot ja esillepano. Myös lautasen ja aterimien värit ja muodot saattavat helpottaa syömistä. Ja osa tarvitsee tukea syömiseen.

Heli Salmenius-Suominen ja Merja Suominen pitivät aiheistaan esitelmät Ravitsemusfoorumissa. Ravitsemusfoorumi kokosi 6.9. Helsinkiin 130 ikääntyneiden ravitsemuksesta kiinnostunutta asiantuntijaa. Ravitsemusfoorumi on Gerontologinen ravitsemus Gery ry:n kahdesti vuodessa järjestämä koulutuspäivä, jossa käsitellään ravitsemusta, liikuntaa ja yhdessä tekemistä tieteen ja käytännön puheenvuoroissa.

Lisätietoa: 
ETT, dosentti Merja Suominen, toiminnanjohtaja, Gery ry puh. 050 584 1995
ETyo, terveydenhoitaja Heli Salmenius-Suominen, ravitsemussuunnittelija Gery ry puh. 040 503 6811